maanantaina, heinäkuuta 13, 2009

Karin Slaughter; Merkitty

406s.

Uneliaan Heartsdalen pikkukaupungin poliisiasemalla käynnistyy hurja panttivankidraama, jonka keskelle kaupungin patologi ja lastenlääkäri Sara Linton sattumalta joutuu. Kaupungin poliisipäällikkö ja Saran miesystävä Jeffrey Tolliver loukkaantuu tulituksessa pahasti, useita poliiseita kuolee ja joukko lapsia joutuu hengenvaaraan. Samana päivänä sairaslomalta palaavan etsivä Lena Adamsin on heti kohdattava poliisin pahin painajainen. Merkitty on Karin Slaughterin menestyneen trillerisarjan neljäs osa, jossa Sara Linton joutuu imaistuksi mukaan Jeffreyn menneisyyteen liittyviin vaarallisiin tapahtumiin samalla kun Jeffrey kamppailee hengestään.

***

Minun lukujärjestys nyt on mitä on. Joskus aiemmin olen lukenut sarjasta osan kolme, Piinattu, ja nyt siirryin (omalla logiikalla) suoraan neloseen. Sarjan kaksi viimeistä osaa odottelevat vuoroaan kirjahyllyssä, joten menoa ei ehkä liiemmin haittaa, jos kakkonen välistä jääkin...

Tässä teoksessa kulkevat rinnakkain nykyisyys ja menneisyys, kaksi tarinaa ja (vähintään) kaksi rikosta, jotka tietysti toisiinsa liittyvät. Ihan mielenkiintoista oli lukea päähenkilöiden menneisyydestä, tarinaan tuli näin uutta syvyyttä.

Hienoja ja vetäviä hahmoja on Slaughter kyllä onnistunut luomaan. Jokaiselle on tapahtunut yhtä jos toista kammottavaa, ja lisää on luvassa, näissä kirjoissa kun rikokset ovat pahimmasta päästä. Silti juonenkehittely ja jännityksen ylläpito onnistuvat kirjailijattarelta niin mainiosti, että teokset ovat ehdottomasti muuta kuin mässäilyä. Toimivat loistavasti niin viihteenä kuin arkipakonakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

♥ Kiitos kommentistasi! ♥