maanantaina, maaliskuuta 29, 2010

Siri Hustvedt; Lumous

Kun vastapäiseen taloon ilmestyy tuntematon taidemaalari, yhdeksäntoistavuotias Lily Dahl joutuu kiihkon valtaan. Hän ei voi olla katsomatta Edward Shapiroa ikkunastaan. Hän lumoutuu, haltioituu, rakastuu.

Taustalla häilyy myös Lilyn naapuri, omalaatuinen kirjallisuudentutkija Mabel, sekä pikkukaupungin eriskummalliset asukkaat salaisuuksineen. Eroottiset jännitteet etsivät purkautumistietään ja arvoitukset ratkaisuaan, kun Lily heittäytyy taiteen ja rakkauden taikapiiriin, jossa on tummatkin sävynsä.

”Lumous on kuin unta, joka on yhtä aikaa intensiivisen romanttinen ja levottomuutta herättävän aavemainen.” – Salman Rushdie


***

Itse sanoisin kyllä teoksen olevan levottomuutta herättävän sekava. Kirja kertoo juuri ja juuri teini-iän ylittäneestä, naiivista ja melkoisen itsekeskeisestä Lilystä. Se kertoo maalaismaiseman toinen toistaan oudoimmista persoonista. Juorut jylläävät kahvilassa, jossa Lily tarjoilee, ja neiti päättää ryhtyä "Neiti Etsiväksi" ja selvitellä mikä on totta ja mikä mielikuvitusta.

Kirjan mielenkiintoisin henkilöhahmo on mielestäni salaperäinen, mutta herttainen Mabel. Täysin sivuhenkilöksi taas jää kirjan uros, Lilyn rakkauden kohde, Edward. Miehestä ei ota mitään selkoa. Samaan sarjaan lukisin myös pesua kaihtavat Bodlerin kaksoset.

Ehkä näin lyhyen kirjan ongelma onkin sinne tänne pomppiva juoni, liian monet henkilöt ja se, ettei kenestäkään juuri saa otetta.

Kaikki mitä rakastin on mahtava kirja, Amerikan elegiastakin pidin, mutta tämä Hustvedtin teos ei yksinkertaisesti minuun iske. Ainoaa plussaa antaisin kerronnasta, joka kuitenkin on aika hienoa.

torstaina, maaliskuuta 25, 2010

Karin Slaughter; Triptyykki

Rakkaudenosoitus Atlantalle, joka on värikäs, kulturelli ja suvaitsevainen. Valitettavasti se on myös USA:n kolmanneksi väkivaltaisin paikka.

Atlantalainen etsivä Michael Ormewood saa tutkittavakseen murhatun ja raiskatun prostituoidun tapauksen. Poikkeuksellisen jutusta tekee se, että naiselta puuttuu kieli. Koska samanlaisia murhia on tapahtunut alueella enemmänkin, Michael saa avukseen osavaltion poliisista etsivä Will Trentin.

Trent on varsin outo tapaus, puhumaton ja kauttaaltaan arpien peitossa. Mutta rikosten suhteen hänellä on ihmeellinen vainu.

36-vuotias John Shelley on juuri vapautunut vankilasta istuttuaan siellä 20 vuotta tuomittuna koulutoverinsa Mary Alicen raiskauksesta ja murhasta. John yrittää viettää tavallista aikuisen elämää ensi kertaa elämässään täysin muuttuneessa maailmassa. Tätä vaikeuttaa se, että joku on varastanut hänen identiteettinsä. Selvittäessään asiaa hän joutuu nuoria tyttöjä sieppaavan ja kiduttavan rikollisen jäljille. Mutta kuka kuuntelisi murhamiestä?

***

Tämän mahtavanupeanloistavan teoksen myötä Slaughter vahvisti paikkansa yhtenä suosikkikirjailijoistani. Olen fanittanut Grant County -sarjaa ja oli todella mielenkiintoista päästä kurkistamaan kirjailijan uusimpaan trillerisarjaan, joka sijoittuu siis Atlantaan. Uusi sarja, uudet mielenkiintoiset henkilöhahmot, sama koukuttava kirjoitustyyli. "Slaughterin Will Trent on ehkä koko dekkarikirjallisuuden viehättävin tutkija" - Liza Marklundin sanoihin on helppo yhtyä. Ja kun lisätään vielä nerokkaan jännittävä juoni, on käsissä dekkareiden parhaimmistoa.

Luin teosta ahmimalla ja kun kirja piti laskea käsistä, odotin vain koska pääsisin sitä jatkamaan.

Vaikkei yleensä jännäreistä pitäisi, kannattaa Slaughteriin tutustua!

perjantaina, maaliskuuta 19, 2010

Nicolas D'Estienne D'Orves; Pahan orvot

Saksa, 1995. Neljä iäkästä miestä löydetään kuolleena eri puolilta maata. Jokaisen vainajan suussa on rikkipurtu syanidikapseli - ja jokaiselta puuttuu oikea käsi. Pariisi, 2005. Nuori, kunnianhimoinen toimittaja Anais saa erikoisen toimeksiannon. Salaperäinen norjalainen miljonääri ja taiteenkeräilijä Vidkun Venner haluaa Anaïsin selvittävän, kuka on lähettänyt hänelle postissa neljä muumioitunutta kättä - ja ennen kaikkea: keille kädet ovat alun perin kuuluneet.

Ei aikaakaan kun Anais yritetään tappaa. Alkaa kuumeinen kujanjuoksu halki Euroopan. Matkan päätepisteessä häämöttää kammottava totuus natsien rodunjalostusleireistä, joilla Hitlerin seuraajat yrittivät keinoja kaihtamatta jalostaa uutta arjalaisten yli-ihmisten rotua. Historiankirjojen mukaan leirit katosivat maan päältä Hitlerin kolmannen valtakunnan mukana. Mikä on siis se salaisuus, jonka puolesta Anäisin tuntemattomat viholliset ovat valmiita surmaamaan kenet tahansa? Pahan orvot on historiallisista faktoista ammentava tiivistahtinen trilleri, joka ei jätä ketään Euroopan lähihistoriasta kiinnostunutta kylmäksi.

***

Täällä ainakin yksi, jonka kirja jätti täysin kylmäksi. Ihan vain mielenkiinnosta päätin blogata keskenjääneestä kirjasta, tavoistani poiketen, ja kysellä samalla, onko kukaan blogiini eksyneistä päässyt tiiliskiven loppuun?

Ok, ehkä tarina olisi voinut toimia puolta lyhyempänä teoksena, mutta itse kyllästyin jo parin sadan sivun paikkeilla. Aihe on sinällään mielenkiintoinen, mutta kirjailijan tyyli jotenkin asiaankuulumattomalla tavalla naiivi. Joku voi pitää, minä en.

Toisaalta, jos en olisi onnistunut ahmimaan kasapäin huomattavasti mielenkiintoisempia kirjoja, olisin saattanut pakottaa itseni lukemaan teoksen loppuun. Täyttä ajanhukkaa?

keskiviikkona, maaliskuuta 17, 2010

Alice Sebold; Oma taivas

Kun ensi kerran tapaamme Susie Salmonin, hän on jo kuollut. Tarkkaillessaan elämää taivaspaikaltaan hän kertoo tarinan, joka hämmentää vuoroin rajuudellaan, vuoroin kauneudellaan.

Oma taivas on kertomus perheestä ja siitä riistetystä tytöstä. Mutta se on myös tarina ilosta, joka ihmeellisesti löytää paikkansa surun keskelle. Alice Seboldin esikoisromaani herättää lukijassaan niin järkytyksen, innostuksen kuin hellyydenkin tunteita.

***

Elokuvateattereissa pyörii parhaillaan kirjan leffaversio. Kun näin mainoksen ensimmäisen kerran, tuli sellainen fiilis, että ai niin, tuokin pitäisi lukea kirjana. Ei muuta kuin tuumasta toimeen. Voisinpa veikata, vaikken elokuvaa olekaan nähnyt, että teos toimii kirjana paremmin.

Kerronta on nimittäin unenomaisen kaunista. Tässä liikutaan aivan omanlaisissa sfääreissä ja jotkin lauseista oli luettava useampaan otteeseen ihan vain niiden hienouden takia. Itse tarina on rujo; raiskattu ja murhattu tyttö päätyy eräänlaiseen välitilaan, "omaan taivaaseen", jossa kaikki toiveet toteutuu paitsi tärkein; aikuiseksi kasvaminen oman perheen luona. Susie ei tahdo päästää irti omaisistaan ja tarkkailee heitä taivaastaan. Omaisetkaan eivät tahdo päästää irti kuolleesta sisaresta/tyttärestä/ystävästä ja kukin reagoi Susien poismenoon omalla tavallaan.

Kirjan perusteema on yksinäisyys. Vaikka Susien elämä taivaassaan on täydellistä, hän kaipaa takaisin elämäänsä, joka julmasti katkaistiin.

"Synkästä aiheesta huolimatta Oma taivas on valoisa kirja. Alice Sebold on kirjoittanut Susielle äänen, joka välttää liian tunteikkuuden, mutta on lämmin, humoristinenkin." (takatekstistä)

Suosittelen!

tiistaina, maaliskuuta 09, 2010

Niina Hakalahti; Uimataito

Ahmetin on opittava uimaan, vaikka vanhat pelot nousevat mieleen kun hän edes vilkaisee altaan sinistä välkettä. Uimahallin sinivihreään veteen pulahtaa myös Kristiina, joka jumppaa lääkärin määräyksestä kireyttä pois mielestä ja ruumiista. Kristiina ja Ahmet kohtaavat altaassa ja Ahmetin pizzerian vegetarianojen äärellä. Kristiinan elämää hallitsee aviomiehen oikut ja pojan kasvatus. Arjen pyöritys korkeine siisteyskriteereineen, luomuruokineen ja viestintäpainotteisine päiväkoteineen pitään hänen pinnansa kireällä. Kristiina on jättäytynyt kotiäidiksi, jotta voisi olla mahdollisimman hyvä äiti ja vaimo, mutta mies Erkki ja poika Santeri eivät tunnu lainkaan arvostavan hänen uhrauksiaan.Vain Marjan, ystävän, tyystin erilainen elämä löystää Kristiina tahtia edes hetkeksi, vaikka Marjan muslimikokeilut, rotat pakkasessa ja taaperoimetys saavat hänet tuntemaan olonsa pikkumaiseksi.

Ahmet puolestaan pitää pizzeriaa, jossa on yksinkertainen mutta toimiva liikeidea, selättää pelkojaan ja sanoo mitä ajattelee. Hän haluaa elää rauhassa ja kunniallisesti, vaikka sitä on vaikea ymmärtää. Tietämättään Ahmet opettaa uimataidottomille kuinka kellutaan.

Niina Hakalahden Uimataito on riemastuttava ja sympaattinen kertomus elämänhallinnasta, curling-vanhemmuudesta ja valintojen vaikeudesta. Miksi meidän on niin vaikea elää niin kuin haluamme - tai edes selvittää itsellemme mitä mahdolllisesti saattaisimme haluta.

***

En oikein tiedä, mikä innoitti lukemaan kirjan loppuun asti. Huumori? Kirjan henkilöt olivat niin surkuhupaisan ärsyttäviä, ettei oikein tiennyt keneen olisi yrittänyt samaistua. Lukuunottamatta vähään tyytyväistä, elämäniloista Ahmetia. Hän oli kirjan lämpöisin ihminen.

Niin Kristiinan kasvatusmetodit, kuin Santerin mielivaltainen pompottelu nostivat ainakin tällaisen kahden vilkkaan pojan äidin niskavillat pystyyn. Perheen isä Erkki tuntui surullisen tutulta hahmolta ihan verrattuna tosielämään. Raivostuttavan rasittava tyyppi, joka valitti kaikesta, mm. vaimon kasvatuksesta, muttei itse osallistu siihen lainkaan. Toisaalta Erkki oli oikeastaan kirjan ainoa henkilö, jossa tapahtui jonkinlaista ihmisenä kasvamista. Kirjan loppu jäi mielenkiintoiseen kohtaan, kontorollifriikin Kristiinankin oli huomattava, ettei elämää voi hallita.

Rivienvälistä havaittava opetus lieneekin juuri tämä; elämä on tarkoitettu elettäväksi, ei kahlehdittavaksi.

Loppuun mainittakoon vielä, että kyllä tämän parissa nauraa sai. Arkisten romaanien ystäville must!

lauantaina, maaliskuuta 06, 2010

Liza Marklund, James Patterson; Postikorttimurhat

Sarjamurhaajat ravistelevat Eurooppaa. Tappajakaksikko etenee halki Euroopan jättäen jälkeensä nuorten pariskuntien runneltuja ruumiita. Uhrit löytyvät hotellihuoneista karmaiseviksi kuvaelmiksi aseteltuina. Ainoa johtolanka on postikortit, joita tappajakaksikko lähettää murhapaikoilta tiedotusvälineille: Berliini, Rooma, Amsterdam - ja Tukholma. Stortorgetia esittävän postikortin vastaanottajaksi on merkitty iltapäivälehden turhautunut ja ylikoulutettu rikostoimittaja Dessie Larsson, joka äkkiä huomaa olevansa osa kansainvälisen rikossarjan kuumeista selvitysprosessia. Samaan aikaan Tukholmaan saapuu nuhjuinen amerikkalaispoliisi Jacob Kanon, joka seuraa postikorttimurhaajien jälkiä omatoimisesti ja omista syistään. Pian he ovat yhdessä vaarallisen kaksikon jäljillä.


***

Kirja on siinä(kin) mielessä mielenkiintoinen lukuelämys, että se on kahden huippusuositun kirjailijan yhteistyön tulos. Marklundilta uutuudet on aina luettava, mutta Patterson oli minulle uusi tuttavuus.

Lopputulos on melkoista vauhtia etenevä romaani, joka ei lukijalta paljoa vaadi, jos ei annakaan. Kirjassa on 319 sivua ja 112 lukua, eli tätä saattoi lueskella vaikka pienissä pätkissä pitkin päivää. Romaani on puhtaasti viihteellinen, ei ehkä mikään kirjallisuuden helmi, mutta kyllähän tämä mukavaa vastapainoa arjelle tarjoaa.

maanantaina, maaliskuuta 01, 2010

Eve Hietamies; Yösyöttö

Kiitetyn tekijän valloittava paluu: hersyvä romaani miehestä, joka jää vauvan kanssa kaksin.

Avioliitto. Asuntolaina. Auto. Toimittajana työskentelevän Antti Pasasen elämä on mallillaan ja Pia-vaimo viimeisillään raskaana. Kunnes Naistenklinikan edessä kaikki muuttuu. Tuhiseva käärö syliinsä tyrkättynä Antti katsoo, kun taksin perävalot häipyvät näkyvistä, taksin takapenkillä Pia ja heidän tulevaisuutensa ydinperheenä. Elämä vauvan alias Paavo Pasasen ehdoilla alkaa, eikä Antilla ole aavistustakaan, mitä se tulee häneltä vaatimaan.

***

Ihana, ihana kirja!!! Eve Hietamiehen Puolinainen on siinä mielessä harvinainen romaani, että olen lukenut sen ainakin viiteen otteeseen, ja teksti uppoaa aina yhtä tuoreella tavalla. Niinpä odottelin kieli pitkällä Eveltä uutta kirjaa, ja vihdoin pitkä odotus palkittiin aivan upealla teoksella!

Puolinaisessa Hietamies käsitteli lapsettomuutta, joka kumpusi kirjailijan omista kokemuksista. Kirja oli niin riipivän koskettava, että olin onnellinen, kun jostain lööpistä bongasin uutisen Even vauvasta. Vauvateemalla jatketaan Yösyötössä, tosin asetelma ei aivan perusvauva-arkea vastaa. Tässä tarinassa käykin niin, että isä jää vauvan yksinhuoltajaksi, kun äiti sairastuu vakavaan synnytyksenjälkeiseen psykoosiin, eikä tahdo edes nähdä perhettään.

Even kerronta on aivan mahtavaa; arkista ja todentuntuista ja täynnä herkullisia yksityiskohtia. Kirja on traaginen, mutta tarjoaa lukijalle monet naurut lähinnä miehen tietämättömyyden kustannuksella.

Todellista hyvänmielen luettavaa, lämmöllä suosittelen!