keskiviikkona, huhtikuuta 21, 2010

Pauliina Susi; Ruuhkavuosi

Kolmekymppinen Minna on kyllästynyt päämäärättömään haahuiluun ja päättää panna elämänsä kerralla kuntoon. Vuoden pääprojekteja on kolme; gradunteko, talonrakennus - ja vauva. Mutta voiko yritysmaailmasta tuttua tehokkuusajattelua soveltaa äitiyteen?

Ruuhkavuosi on esikoiskirjailija Pauliina Suden viihdyttävä ja vauhdikas kertomus nykynaisen itselleen asettamien tavoitteiden ja arkirealismin törmäämisestä. Se kuvaa säälimättä mutta myötäeläen väsyvän äidin ajatuskulun poukkoiluja.

****

Luin kirjan ensimmäisen kerran kauan ennen kuin aloitin blogin pitämisen. Joistain kirjoista saa sellaisen tuntuman, että yksi lukukerta ei riitä. Tässäpä sellainen teos. Teoksen kieli on vain niin oivaltavaa ja hauskaa, vaikka aihe onkin sysimusta. Äidin totaalinen uupumus pitäisipitäisi -maailmassa.

Aihe on itsellenikin perin pohjin tuttu, vaikken aivan yhtä fanaattinen suorittaja lapsieni vauva-aikoina ollutkaan, kuin kirjan Minna. Ei ollut gradua eikä rakennusprojektia, mutta jo "pelkkä" vauva riitti ajamaan jaksamisen äärirajoille. Näitä äärirajoja Susi kuvaa erittäin tarkkanäköisesti. Kun ei osaa rauhoittua äitiyslomallakaan, kun kotityöt ja sisäinen pitäisi määrävät tahdin ja näännyttävät. Kun vauva vie kaiken ajan ja energian eikä mikään tunnu riittävän.

Kirja on niin mainio, että kestää loistavasti toisenkin lukukerran. Suosittelen pienellä varauksella; orastavan vauvakuumeen tämä kyllä onnistuu nujertamaan...

1 kommentti:

  1. Heippa! Löysin blogisi surffatessani randomina netissä. Hyvältä näyttää! Kirjoitin juuri itse Pauliina Suden Ruuhkavuodesta ja löysin arvion samaisesta opuksesta myös täältä :-) Hyviä lukuhetkiä!

    VastaaPoista

♥ Kiitos kommentistasi! ♥