sunnuntaina, heinäkuuta 01, 2012

Annica Wennström; Lapinkylä


 



Lapinkylä on lumoava sukutarina ja rakkauskertomus, joka ulottuu 1860-luvulta meidän päiviimme asti .Eräs nuori nainen löytää kauniit, vanhat kengännauhat äitinsä ullakolta. Äiti ei ole koskaan halunnut korostaa saamelaisia sukujuuriaan, eikä hän kertomansa mukaan tiedä mistä kengännauhat ovat peräisin. Tytär alkaa seurata kengännauhojen tarinaa, joka johdattaa hänet matkalle hänen oman sukunsa historiaan.

Annica Wennström kertoo kauniilla tyylillään neljän sukupolven naisista, joita sitovat toisiinsa lujat siteet. Suvussa on myös vaiettuja asioita, joiden takia naisten on vaikea löytää yhteyttä toisiinsa tai antaa anteeksi.






 Kirsin kirjanurkasta  löysin tämän teoksen, ja ihastuin oikopäätä kirjan kanteen. On se sitten kaunis. Ilokseni tuo kaunokainen komeili kirjaston hyllyssä ikään kuin minua odottamassa.

En ole kovin suuri rakkausromaanien ystävä, ja mielestäni Lapinkylä ei sellainen sanan varsinaisessa merkityksessä olekaan. Rakkaus on vain yksi lanka, josta kirja on kudottu. Muita lankoja ovat historia ja saamelaisuus mutta myös oman paikan etsiminen, äitien ja tyttärien väliset monimutkaisuudet, ihmisen ja luonnon suhde, ulkopuolisuuden kokemukset. Aika laaja kirjo. Voisi kuvitella, että jokainen löytää samaistumispohjaa teoksen teemoista. Näin ollen kirjaa voisi suositella kaikille.

Minulle tuli romaanista mieleen yksi loistava ja samantyylinen teos, Merenneitojen laulu (Lisa Carey). Se on tarina kolmen eri sukupolven naisista ja rakkaudesta, jonka vaikutukset siirtyvät "äidinmaidossa" tyttärelle. Merenneitojen laulu sijoittuu Irlantiin ja rakastuin teoksen maisemiin silloin aikoinaan, kun teos ilmestyi. Myös Lapinkylässä karun kaunis Lappi näyttäytyy houkuttelevana ja hiukan mystisenä paikkana.

Plussat: Wennströmillä on omintakeinen kertojanääni, johon pääsi heti sisälle. Se oli runollinen, ja loihti tavallisista ihmisistä esiin ihmeitä. Kirjassa oli aika painostava, pelottavakin tunnelma, joka paikoin häilyi taustalla, paikoin tuli esiin oikein kunnolla. Ehkä juuri sopiva määrä jännitystä piti lukijaa tiukemmin otteessaan.

Jos tarinasta "opetusta" haetaan, anteeksiannon merkitystä tässäkin korostettiin. Oikein.

Miinukset: Kirjan yksi tehokeino oli toisto, mutta välillä toistoa oli liikaakin. Paikoin olisin pientä tiivistämistä kaivannut.

"Hän huuhteli peratut kalat huolellisesti. Toisinaan kaikki oli niin kuin ennenkin. Mutta hetkittäin hänet valtasi tuskallinen tyhjyys. Niinä hetkinä, kun hän tajusi koko kehollaan että Aanta Naahkese oli elossa mutta kuitenkin kuollut, hänen oli vaikea hengittää. Mies oli riistänyt häneltä elämän."


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

♥ Kiitos kommentistasi! ♥