keskiviikkona, maaliskuuta 06, 2013

Laura Save; Paljain jaloin


 
Laura Save ja WSOY 2013, 380s.

Ensin tulee sokki. Kaikkialla on pelkoa, tyhjyyttä, äärettömyyttä. Elämäni hajoaa palasiksi. Kontrolli katoaa. Sammun ja ympärilläni on mustaa tuntematonta avaruutta. Ote arjesta irtoaa. Jatkan toimintaani järkevästi, mutta sisälläni mielikuvat muuttuvat kuin kaleidoskoopissa yhä uudenlaisiksi skenaarioiksi ja tapahtumiksi.

Olen pahoillani jo etukäteen, rakkaat lukijat. Aion nyt viskata päällenne verkon, jonka vangiksi jäin Laura Saven (1983-2012) Paljain jaloin -teoksen luettuani. Puhdistaa mieleni kaivot, jotka täyttyivät jälkitunnelmissa upottavasta liejusta. Puhun, koska toivon romaanin lakkaavan sillä tavalla pyörimästä päässäni. Ei niin, että tahtoisin kertomuksen unohtaa. En tahdo enkä voi, vaan kannan Lauraa ja hänen pientä perhettään jossain sydämen mutkassa aina.

Kuulostaako liikaa sanotulta? Olen vain hämmentynyt siitä, kuin vahvoja tunteita Paljain jaloin minussa herätti. Se on rosoisuudessaan niin aito, että lukiessa alkoi tuntumaan siltä, kuin hyvä ystävä olisi sairastunut syöpään. Jos joku ei vielä tiedä, syöpäkertomus tämä on. Teos perustuu Saven päiväkirjamerkintöihin ja muistiinpanoihin, joiden pohjalta lukija oppii hänet tuntemaan pelottavan läheisesti. Laura, lääketieteen opiskelija, vasta naimisiin mennyt pienen pojan äiti saa puhelinsoiton kesken vaipanvaihtoa. Kipu polvessa ei olekaan ollut viatonta, vaan diagnoosiksi tulee luusyöpä.

On hemmetin absurdi hetki kirjoittaa kalenteriin "klo 8: amputaatio".

Ja siitä alkaa Lauran taistelu syöpää vastaan. Taistelu avioliiton puolesta. Taistelu henkiin jäämisestä. Aseinaan Lauralla on sytostaatti- ja sädehoidot, leikkaukset sekä myös erilaiset terapeutit. Lukija pääsee elämään tätä hirvittävän raskasta vaihetta Lauran rinnalla, suorastaan hänen nahkoissa. Tuntemaan alun sokin. Myöhemmin taloksi käyvän kuolemanpelon ja menetyksen kauhun. Mutta myös nauttimaan seesteisimmistä vaiheista. Turvautumaan mustaan huumoriin. Ja sitten taas huolestumaan turvonneesta patista.

Saven kerronta on rehellistä, aitoa, konstailematonta. Ja juuri siksi niin kohti tulevaa. Kirjan kipupiste on lukijalle jo alussa ( kansitekstissä) tuleva tieto, jonka mukaan Laura ehti kuolla ennen kuin sai tiedon romaanin julkaisusta. Mutta teoksen sivuilla Laura itse ei sitä tietenkään tiedä! Kaiken kivun keskellä hän jatkaa lääketieteen opintojaan. Uskaltaa toivoa. Tahtoo elää.

Olen valmis menettämään vaikka puoli ruumista kunhan en henkeä.

Ja hän nauttii arjen pienistä iloista. Hetkistä puolisonsa kainalossa. Puoliksi syödystä suklaalevystä. Poikansa naurusta.

Miten uskallan olla näin onnellinen
sumuisessa marrasmaisemassa
pimenevän päivän lyhyinä hetkinä

Kyllikki Villa

Kirjan loppusanat menevät näin:

"...Toivon, että lopputulos toimisi vertaistukena, tietopankkina ja elämyksenä sekä innoittaisi kaikkia lukijoitaan elämään rohkeaa ja itsensä näköistä elämää!"

Pojalleen Laura kirjoitta: "Tein tämän kirjan, jotta tietäisit, mitä olen ajatellut ja kokenut, ja kuka olen ollut. Toivon silti, että sinnittelen täällä vielä niin kauan, että pääsen sen sinulle itsekin kertomaan..."


Jos lähipiirissäsi on syöpäsairas ihminen, lue tämä kirja. Jos itse sairastat syöpää, tämä on sinulle. Ja me onnekkaat, toistaiseksi terveet ihmiset voimme painaa päämme kiitollisina terveydestämme, rakkaistamme ja tylsästä arjesta.

Kiitos tästä tärkeästä kirjasta, Laura ja Sofia!



Lapset selviävät surusta yllättävän hyvin, paljon paremmin kuin aikuiset, kaikki terapeuttini ovat sanoneet. Se tieto ei vie pois tuskaani siitä, mitä Otso joutuu käymään läpi. Joka kerran, kun se itkee perääni, kun olen lähdössä kauppaan tai kaverille, mami, älä lähde, se lävistää tietoisuuteni niin, että vatsassa kouristaa ja sietokyky on kovilla.
- Kyllä mamin on nyt mentävä, kulta. Ole reipas poika.

Kirjan ovat lukeneet ainakin Maija peikkoneito Suketus, jonka blogissa lisää linkkejä.

31 kommenttia:

  1. Olen täysin samaa mieltä kaikesta mitä kirjoitit, varsinkin tästä: "Saven kerronta on rehellistä, aitoa, konstailematonta. Ja juuri siksi niin kohti tulevaa."

    Tuo Saven kuva on todella kaunis. Lukiessa vilkuilin sitä monet kerrat ja aina tuntui yhtä käsittämättömältä, mitä kaikkea hän joutui käymään läpi.

    VastaaPoista
  2. Voi Maija, ihan samat fiilikset minulla! Äiti-ihmisenä sitä pelkää oman terveytensä puolesta jo lastenkin takia. Olisi aivan hirveää kuolla ja ajatella, että pikkuiset jäisivät tänne suremaan. Ei sitä osaa edes kuvitella... Onneksi Otsolla kuitenkin on Sofia!

    VastaaPoista
  3. Vaikuttaa sellaiselta kirjalta, jonka voisin itsekin lukea, vaikka aihe ei periaatteessa millään tavoin henkilökohtaisesti kosketa. Toisaalta eihän murhaaminenkaan minua kosketa henk.koht. mutta silti luen sellaisia(kin) kirjoja. ;)

    Pidän tällaisista kirjoista, jos nyt voi käyttää verbiä pidän näiden yhteydessä. Mutta sinähän tiedät, mitä tarkoitan :) Vaikka moni ei ehkä ajattele, niin näistä kirjoista voi oppia aika paljon ja yleensä ne pakottavat myös lukijan ajattelemaan asioita, näkemään eri näkökulmia ja tietenkin tuntemaan tunteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, tuo on hyvä pointti! Ei muakaan murhaaminen kiinnosta, vaikka paljon dekkareita luenkin, vaan tavalliset ihmiset epätavallisissa tilanteissa... Tää on niin tasapaksua tää mun arki, että onneksi sentään kirjojen kanssa voin fiilistellä :)

      Olisipa upeaa lukea mitä sä tästä pidät! Uudenlaista perspektiiviä ainakin itse sain.

      Poista
  4. Kirja on odotellut minua muutaman päivän varattuna kirjastossa, mutta en ole ehtinyt sitä hakemaan. Sen sijaan olen tsempannut itseäni ja valmistautunut henkisesti. Syövän kanssa en ole koskaan henkilökohtaisesti joutunut tekemisiin (pitänee koputella puuta loppuilta), mutta tiedän, että tämä tulee koskettamaan ja kovaa. Huomista kirjastoreissua odotellessa (ja pelätessä) siis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jami, tämä on niin repivän aito. Kannattaa ehdottomasti lukea, vaikkei aihe ihan iholle tulisikaan. Olisin lukijana ja ihmisenä köyhempi ilman tätä lukukokemusta. Niin ja odotan arviotasi :)

      Poista
  5. Tämä on minulla varauksessa, vaikka hieman pelottaakin, miten paljon lukiessani kyynelehdin, sillä viime talvena kuoli eräs lähisukulaisena syöpään. Ehkä viime talvena en olisi pystynyt lukemaan tätä kirjaa, koska oli sattunut aivan liikaa, mutta nyt ainakin aion yrittää, koska tämä vaikuttaa todella kiinnostavalta kirjalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annami, voi miten ikävä kuulla. Osanottoni! Kirjan avulla pääset niihin tuntoihin ja kokemuksiin lähes konkreettisesti, joita syöpäpotilas kokee. Ehdottomasti tätä kannattaa ainakin yrittää.

      Poista
  6. Kirjoitit todella todentuntuisesti kirjasta! Uskon, että oma lukukokemukseni tulee olemaan aika samanlainen kuin sinunkin. Kiitos koskettavasta postauksestasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anni, kiitos sinulle sanoistasi! ♥ Voi, odotan innolla, mitä olet tästä mieltä.

      Poista
  7. Mielenkiintoinen kirja. Surullinen. En tiedä, uskaltaisinko itse tätä lukea, tulisiko se liian lähelle. (Isäni nukkui pois syövän uuvuttamana, muutamia vuosia sitten.) Mutta mielenkiintoinen. Utelias olen, ja kyynelherkkä, mitä tulee tällaisiin aiheisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene, voi sinua. Otan osaa :(

      Mullakin meni ihan itkuksi varsinkin kirjan loppupuolen lukeminen, kun tuntui että sivut sen kun väheni, ja Laura toivoi viimeiseen asti jäävänsä henkiin. Riipivää. Kanttaa kuitenkin ehdottomasti kokeilla!

      Poista
  8. Olen lukenut tästä useamman arvion ja lähes kaikki tuntuvat tästä vaikuttuneen. Kirja kiinnostaa kyllä juuri siksi, että harvoin törmää näin vahvasti useampaan ihmiseen kolahtaneeseen kirjaan, mutta sitten taas... kuten jo Suketuksen blogissa mainitsin, niin en tiedä olisiko minusta tätä lukemaan. Lähipiirissäni sairastetaan tälläkin hetkellä syöpää ja jo sen kanssa eläminen on aika raskasta, puhumattakaan jos sitten vielä ottaisi kirjan tarinan omakseen.

    Mutta kirja, joka kyllä kovasti kiinnostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katri, syöpä tuntuu sivuavan meitä kaikkia, toisia lähempää, toisia kauempaa. Jaksamisia sinulle. Syöpäsairaan läheisilläkään ei ole helppoa - todellakaan. Kannattaa antaa kirjalle mahdollisuus. Kyllähän tämän kanssa saa itkeä silmät päästään mutta kuitenkin.

      Poista
  9. Pidä tämä jemmassa minulle: Voidaan tehdä vahtarit. En olisi eka kerta kirjabloggaajien kanssa;-)

    Nyt just en voi tätä lukea, sillä mun pitäis keventää monin tavoin. Olen vielä herkillä Olgan menetyksestä ja pari viikkoa sitten sisareni paras ystävä sai kuulla sairastavansa syöpää, joka on levinnyt jo ties minne. Olen myös itse kokenut melanooman ja sitten elänyt äitini syövän.

    Ei nyt, mutta myöhemmin. Minulla on sinua varten jemmassa jotain, mitä et saa enää mistään ja se liittyy runoihin...

    Hieno arvio.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, vaihtarit kuulostaa hyvältä! Jos vain raaskin tästä luopua :) Kirja on nimittäin sellainen, että sen pariin voisin vielä palata. Tuntuu, kuin romaanin olisi kirjoittanut läheinen ystävä.

      Voi miten surullista kuulla, että tauti on tullut teidänkin lähipiiriin. Mutta ihana sinä, onneksi selätit melanooman! Kuten olen tuossa aiemminkin kirjoittanut, kyllä tälle kannattaa antaa mahdollisuus mutta vain silloin, kun kokee olevansa kirjalle tarpeeksi vahva.

      Kiitos sanoistasi!

      Poista
    2. Niin ja kiinnostuin tuosta kirjasta, joka liittyy runoihin :) Laitan postia, kunhan tämä hulabaloo täällä vähän rauhoittuu.

      Poista
    3. Kirja on vanha runokirja...Katso, mitä kirjoitin just Susalla.

      Poista
  10. Minullakin on tällä hetkellä suvussa ja lähipiirissä ehkä hieman liikaa surullisia syöpätarinoita, mutta aion kuitenkin lukea tämän jossain vaiheessa tilanteen hieman rauhoituttua. Hieno arvio!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Sanna :( Yritä jossain vaiheessa kirjaa kokeilla, jos vain jaksat!

      Poista
  11. Varmasti puhutteleva kirja..<3
    Oikein hyvää naistenpäivää & viikonloppua, Annika.<33333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aili-mummo, sitä tämä on!

      Kiitos, sitä samaa sinulle! ♥

      Poista
  12. Vieläkin tuntuu lukukokemus aika syvällä, mutta alku"shokki" on jo lieventynyt. Tänään vein kirjan takaisin kirjastoon, jollekulle muulle luettavaksi ja koettavaksi (varausjono on pitkä!). Olen tosi iloinen, että luin tämän kirjan, vaikka se pahalta tuntuikin. Minä olen siitä onnekas, että olen toistaiseksi välttynyt syövältä lähipiirissä, mutta siitä huolimatta tuntui siltä, että kirjan lukemisesta oli suuri hyöty omien ajatusten järjestelyyn. Enpä tosiaan ole hetkeen pillittänyt niin täysiä lukiessani, kuin tämän kirjan kanssa tein.

    Hieno teksti, Annika.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suketus, ihana, että tulit kommentoimaan! Mulla kirja on omana enkä tahdo siitä luopua... Tahdon pitää sen lähelläni, palata välillä tekstiin ja henkilöihin. Uskomatonta, että Laura on poissa!

      Ihan totta, tämän luettua arjen pienet murheet saavat oikeaa perspektiivia, eikä viitsi ihan joka asiasta nurista :)

      Poista
  13. Voi että, niin paljon tahdon lukea tämän kirjan! Aihe koskettaa mua. Olen vinkannut lähipiirille että synttärilahjana tämä kirja vois olla erittäin hyvä, ja vinkkini on otettu vastaan. Nyt eikun toivomaan että tämä paketista paljastuisi ja pääsisin liikuttumaan. :)

    VastaaPoista
  14. Luin juuri ko.kirjan päivässä, ja olen aivan "pihalla"! Itkin ja nauroin, en voinut laskea kirjaa käsistäni.. Pelkäsin ja jännitin, menin jotenkin aivan sisään Lauran "nahkoihin" ja niihin hänen kokemuksiinsa. Niin raadollisen kaameaa, että noin nuori, elämänmyönteinen, ihana tyttö saa tuollaisen taudin kantaakseen ja kohtalokseen. Hirveintä kai kaikista kuitenkin se, että kaikki ne kauhean kaameat hoidot läpikäyneenä ja eläneenä, tauti kuitenkin voitti. Upein kirja (kauhea sanoa näin surullisesta aiheesta)jota olen vuosiin lukenut; tämä kirja avasi silmäni jollekin uudelle tasolle ja katson elämää(ni) eri tavoin kuin vielä hetki sitten. Kiitos Laura, kaikkea hyvää Sofialle ja Otsolle<3! Rakkauden hinta on suru..

    VastaaPoista
  15. Kiitos kommentista, Anonyymi! Ihan samanlaiset tuntemukset minullekin tästä jäi. Kirja on ehkä ravisuttavin ikinä - ja minä luen paljon :) Minulle tulee aina kylmiä väreitä, kun edes kuulen mainittavan kirjasta.

    Aivan niin, kaikkea hyvää Sofialle ja Otsolle! <3

    VastaaPoista
  16. Valvoin viime yönä aivan liian myöhään, yli kolmeen, vain siksi, etten pystynyt laskemaan tätä kirjaa kädestäni. Kun lapset heräsivät klo 6.15, en oikeastaan voinut harmitella sitä. Ne ovat elossa ja minä. Yksi hienoimmista kirjoista pitkään aikaan.

    VastaaPoista

♥ Kiitos kommentistasi! ♥