tiistaina, helmikuuta 10, 2015

Erik Axl Sund; Lasiruumiit

Glaskoppar 2014, suom. Kari Koski ja Otava 2015, 411s.

Kuinka he voisivat ymmärtää?
Kuinka selittää, mitä nälkä on sille, joka on aina syönyt itsensä kylläiseksi? Miltä tuntui palata koulusta kotiin vaatteet likaisina ja pikkusormi murtuneena. Käsivarsi yltä päältä mustelmilla.

Missä: Tukholmassa.

Miksi: Varistyttö-trilogian takia, joka rakastutti minut "Sundin pariskunnan" jäljittelemättömän tylyyn tyyliin.

Stoori: Siinä missä edellisessä poikien kirjasarjassa jahdattiin pedofiileja, on nyt hyvän ja pahan raja harmaampi. Mikään ei ole aivan mustavalkoista, syyllinen, syy ja seuraus -suhteet haparoivampia. Tällä kertaa nimittäin Varistytöstä tuttu rikospoliisi Jens Hurtig saa selvitettäväkseen nuorten lukuisia itsemurhia. Taustalla vaanii jotain ylimaallisen pimeää, suorastaan saatanallista. Jäljet johtavat bändiin nimeltä Nälkä.

Kun ensimmäinen äkillinen suru oli laantunut, hän oli suuttunut sisarelleen, koska hänestä tuntui siltä, ettei tämä ollut kelpuuttanut häntä. Ja tässä hän nyt istuu edessään neljätoista raporttia nuorista ihmisistä, jotka ovat tehneet samoin

Juttelin Helsingin Kirjamessuilla lyhyesti kirjailijoiden kanssa tästä uudesta sarjasta, ylipäätään black metallista. Kuulemma ruotsalaisen Shining yhtyeen laulaja/sanoittaja Niklas Kvarforth on antanut vinkkiä alakulttuurin kiemuroista, joskin uskon kirjailijoiden ottaneen vapauksia suuntaan ja toiseen. Ja sehän on kirjallisuudessa täysin sallittua.

Kenelle: Nuoremmat lukijat saattaisivat saada kirjasta enemmän irti, kuin me varttuneemmat? Myös Varistyttöfanit lienevät Sundien kehitystä seuraavan, näkemän pitää, kuinka romaani heille aukeaa.

Tunnelma: Sekava, määrittelemätön, pimeä.

Plussat: Jälleen kerran Sundit tietävät, kuinka herätellä lukijassa inhon väristyksiä. Jos viimeksi teoksesta löytyi  lapsipornon kauheuksia, nyt sivuilla vilisee sian raatoja. Kuitenkin, kuten takakansi lupaa, kirja on myös syvästi inhimillinen ja välillä jopa hellän kaunis. Ja juuri nämä pilkahdukset, häivähdykset tekevät tarinasta sympaattisen. Lukemisen arvoisen.


Miinukset: No niin. Minullahan oli teoksen suhteen aivan valtaisat odotukset, jotka valitettavasti johtivat pettymykseen. Lasiruumiit ratsastaa pitkälti samalla kaavalla kuin Varistyttö. Liian pitkälti. Lisäksi juonen perhesuhdekuviot, jopa itse tarina, jäävät selkeästi totuttua heikommalle tasolle.

Yleistä: Varistyttöä on sekä kehuttu, että mollattu sen verran paljon, että tunnen itseni nyt takinkääntäjäksi tällaisen arvion jälkeen. Niin mieluusti olisin juuri tähän kirjaan, joka aloittaa muuten uuden sarjan, ihastunut. Niin mieluusti olisin liputtanut Sundien puolesta. Liputankin. Nimittäin toivon sarjan parantavan tästä roimasti. Eikö?

Muualla: Jäämme odottamaan.


Maailma on käsittämätön, ja partaterä tekee kaikesta ainakin vähän kouriintuntuvampaa.

***



Helmet-haaste 11. Sellainen suosikkikirjailijasi kirja, jota et ole aiemmin lukenut


14 kommenttia:

  1. Koska selvästikin edustan enemmän tuota osastoa 'varttuneemmat' kuin 'nuoret', en kauheasti kiirehdi tämän pariin :D Harmi, että kirjasta jäi pettynyt sivumaku. Olisin toivonut, että uutta sarjaa olisi hiottu kunnolla. Tästä jää nyt kuva hätäilystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirsi, nimenomaan, hätäinen vaikutelma tästä minullekin jäi. Heh, älä anna jorinoitteni pelotella, kokeile ihmeessä kirjaa.:) Mielenkiinnolla odotan, mitä muut tästä tulevat pitämään. Ainakin Elegia tykkäsi kovasti.

      Poista
  2. Minulla Lasiruumiit odottelevat tuossa pinossa. Minäkin kiinnostuin kirjasta nimenomaan Varistyttö-trilogian ansiosta. Saapa nähdä, miten minuun uppoaa. Hieman ehkä huolettaa, koska olen itsekin enempi tuota varttunutta osastoa, joten... Noh, en kasaa paineita itselleni. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elegia, kuten toisaalla juteltiin, ihanaa, että pidit paljon enemmän kuin minä! Pöh, mekö muka varttuneempia?! :D

      Poista
  3. Minua tämä kiinnostaa kaikkein eniten tuon black metal -teeman takia. Harmi jos kaava on sama kuin Varistytössä, toivoin jotain erilaista.

    VastaaPoista
  4. Minua tämä kiinnostaa kaikkein eniten tuon black metal -teeman takia. Harmi jos kaava on sama kuin Varistytössä, toivoin jotain erilaista.

    VastaaPoista
  5. Minua tämä kiinnostaa kaikkein eniten tuon black metal -teeman takia. Harmi jos kaava on sama kuin Varistytössä, toivoin jotain erilaista.

    VastaaPoista
  6. Kuutar, Elegia ainakin ihastui tähän, joten älä nyt anna odotustesi laskea :D Mutta siitä ei päästä mihinkään, että kaava on huolestuttavan samankaltainen...

    VastaaPoista
  7. Juu, minä pidin jopa enempi kuin Varistytöstä. Taitaapi olla taas kirja, joka jakaa mielipiteitä. Meillähän on Annikan kanssa usein melko sama maku, mutta joskus käy näinkin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, tämähän on historiallista, että makumme näin radikaalisti eroavat toisistaan :D Mahtavaa kuulla sun kirjasta pitäneen <3

      Poista
  8. Annika, kuvittele, minulla on nyt henkilökohtainen syy olla tätä lukematta;)

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on tosiaan vedenpitävä syy olla näitä lukematta :D

      <3

      Poista
  9. PS. Dekkarinälkä on nyt niin kauhea, että tartun vuosien jälkeen Anna Janssoniin, jonka muutama vuosi sitten hylkäsin. Mikään ei rentouta niin kuin dekkari! Se on aina paras välipala.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, hyvän jännärin parissa saa parhaimman rentoutushetken! Olen juuri aloittanut työssä, joten en jaksa mitään raskasta.

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi! ♥