keskiviikkona, marraskuuta 02, 2016

Helsingin Kirjamessut 2016





Heissun! Se on taas messuviikonloppu, tai minun tapauksessani messulauantai ohitse, toipumistakin valtaisasta kirja- ja ihmismäärästä siinä määrin havaittavissa, että on pienimuotoisten muisteloiden aika. Hurjasti kanssabloggaajani ovat jo ehtineet tapahtumasta kirjoittaakin! Minulle messut merkitsivät tänä vuonna rajusta flunssasta johtuen hyvin vapaamuotoista hengailua. Tapasin ihania, rakkaita blogiystäviä, katselimme kirjoja (no yllätys), kävimme syömässä ja parilla lonkerolla. Iltajunalla sitten hipsin haikein mielin kotiin. Ehkä ensi vuonna, paremmalla ajalla ja terveydellä jaksan panostaa vaikkapa kirjailijahaastatteluihin. Nyt seurasin niitä vain laiskana sivusta, bing Krista! ;)





Lauantai alkoi tuttuun tapaan Bonnierin bloggareille järjestetyllä brunssilla. Parhaiten minulle jäi mieleen Anja Snellmanin sekä Riitta Jalosen haastattelut. Vielä en ole Anjan uusimmaista lukenut, mutta Antautuminen riipi tiensä sieluuni. Samoin Jalosen Kirkkaus. Kirjailija kertoi kirjoittavansa kaikki romaaninsa käsin, Kirkkauden jopa useammalla käsialalla. Kirjoitustyö oli hypnoottista, kokonaisvaltaista juuri tämän teoksen kohdalla, joutuipa Jalonen ensiapuunkin... Blogikollega kysyi kuinka moneen paikalla olijaan Kirkkaus oli vaikutuksen tehnyt, ja käsiä nousi salin täydeltä.

Kirkkaimpana mieleeni jäi messuista bloggaajien tapaaminen meille merkityssä pisteessä, joka oli tänä vuonna sijoitettu suoraan sanottuna surkeasti. Hämmästyttävää kyllä, löysin paikalle, minä, joka eksyn lähikauppaankin... Oli jännittävä ja ihana kokemus saada virtuaali-ihmisille kasvot! :) Kiitos teille kaikille, etenkin uusille tuttavuuksille! Kirjapiireissä vallitsee lämpimän leppoisa tunnelma, jossa erilaisetkin persoonat otetaan avosylin vastaan.




Valitettavasti olen edelleen, ystävääni Kristaa lainaten, lumiavammainen, joten valokuvaus jäi surkean kännykkäkameran takia minimiin. Ehkä ensi vuonna tämäkin asia paremmin. Hienoisesta hömelöfiiliksestä huolimatta mahtavat messut. Ja uskokaa tai älkää, vuosi menee kuin silmänräpäyksessä, ja tapaamme taas samoissa merkeissä!


Muutama muu messupostaus:

Kulttuuri kukoistaa, Arja

Reader, why did I marry him, Omppu

Kirjakirppu, Jenni

Leena Lumi



13 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. No oli, vaikka jäi turhan pikaiseksi! Tuolla on aina niin hektinen tunnelma, ettei tahdo perässä pysyä :D

      Poista
  2. Vuosi menee hujauksessa! Ei tätä menoa useammin jaksaisikaan. Mutta ihanaa oli. Kirkkaus teki vaikutuksen minuunkin. Ja siitähän on olemassa myös leffa, Jane Campionin An angel at my table. Jalosen omat kokemukset laajentavat aihetta entisestään.

    VastaaPoista
  3. Vuosi menee hujauksessa! Ei tätä menoa useammin jaksaisikaan. Mutta ihanaa oli. Kirkkaus teki vaikutuksen minuunkin. Ja siitähän on olemassa myös leffa, Jane Campionin An angel at my table. Jalosen omat kokemukset laajentavat aihetta entisestään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä semmoinen elokuva, jonka haluaisin nähdä. Toisaalta lukujälki on niin vahva, että olisi jännä katsoa, tekeekö kuva samanlaisen vaikutuksen kuin teksti :) Oli ihana nähdä, Arja!

      Poista
  4. Harmittaa kun emme huomanneet tulla tuolle brunssille...Jalonen olisi ollut ilo tavata, etenkin siis hän.

    Minäkin eksyn kaikkialla. Puuttuu navigointi tyystin: Siksi Lumimies:)

    Tuo Arjan mainitsema leffa pitäisi löytää jostakin...ehkä CDON.COMilta.

    Paranemisiin!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena ja voi harmi, kun emme tänäkään vuonna törmänneet! Oli hienot messut, kaikesta huolimatta. Tuo brunssi oli melko varhain, silmät sikkuralla siellä, mutta onneksi kahvia koko ajan käden ulottuvilla :) <3

      Poista
  5. Sun kanssa oli niin ihanaa pyöriä ja eksyä jaja... Olet paras! ❤

    VastaaPoista
  6. Oli kiva nähdä! :) Piti vielä kysyä että ostitko uusimman Slaughterin? ;) Vai oliko se niin että sitä ei löytynyt... En enää muista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä, Jenni :) Slaughter ei ollut silloin vielä ilmestynyt, mutta tilasin sen heti viime viikolla. Nyt Willin ja Saran kanssa seikkailemassa :D

      Poista
  7. Eksyminen kuulostaa niiiin tutulta. :D Samat ongelmat täälläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi kirjojen keskelle eksyminen ei ole niin vakavaa :D

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi! ♥