torstaina, joulukuuta 29, 2016

Håkan Nesser; Pikku-Burman teurastajatar


Styckerskan från Lilla Burman 2012, suom. Päivi Kivelä ja Tammi 2015, 411s.

"Ole tarkkana. Tämän jutun kanssa ei ole leikkimistä."


Minun jouluni ei ollut varsinaisesti lukujoulu. Se kului sen sijaan hyvin tiiviisti perheen parissa. Iltaisin varastin itselleni aikaa takuuvarman kirjailijatapauksen parissa - Pikku-Burman teurastajatar löytyi peräti omasta kirjahyllystä. Jotenkin se oli sinne onnistunut piiloutumaan, odottamaan juuri oikeaa hetkeä... Ja kirja on mitä mainioin luettavaksi hitaasti, ajatuksella. Se ei sisällä huimia toimintakohtauksia, sen sijaan teos on täynnä tunteita, pohdintoja, ratkaisuja. 

Rikos ja rangaistus.

Minun tuskin tarvitsee enää painottaa sitä, kuinka hulluna olen ruotsalaiseen kirjailijaan, Håkan Nesseriin. Teurastajatar lopettaa rikoskonstaapeli Barbarotista kertovan sarjan, jota luen kirjan sieltä, toisen täältä, ihan fiiliksen mukaan. 

Romaani alkaa hirvittävissä merkeissä; Barbarotti herää yöllä kuolleen vaimonsa vierestä. Kuolema oli odotettu Mariannen sairauden takia, mutta että näin pian... Päähenkilömme joutuu aloittamaan raskaansarjan surutyön, siinä missä myös työharjoittelulta tuntuvan tutkinnan; Arnold Morinderin vuosia sitten tapahtuneen katoamistapauksen selvittämisen.


Mutta asia on niin että minä synnyin puolinaisena, nahanluontiin menee aikaa eikä järjen nenäliina kuivaa tunteen kyyneliä.
Hän mietti mistä tuo viimeinen tuli. Kaipa sekin oli lainaus jostain, lukiovuosina mieleen jäänyt runo, miksipä ei? Järjen nenäliina, sydämen kyyneleet.


Morinder ei ollut ihan tavallinen tallaaja, hänhän asui katoamisensa aikaan Pikku-Burman teurastajattarena tunnetun Ellen Bjarnebonin kanssa. Ellen murhasi ja paloitteli 80-luvun lopulla aviomiehensä, tunnusti syyllisyytensä, istui aikansa vankilassa ja vapautui. Morinderin katoamisesta hän kuitenkin itsepintaisesti kieltäytyi olevansa vastuussa.

Mitä siis miehelle oikein tapahtui? Entä missä on itse Teurastajatar, Ellen, jonka tutkinta hoidettiin aikoinaan hyvin hätiköidysti?

Eva Backman, Barbarottin työtoveri ja hyvä ystävä selvittää tahollaan erästä myrkytystapausta painiskellen samalla omien ongelmiensa kanssa.


Mikä meissä ihmisissä oikein on? Eva Backman mietti. Tuntuu kuin olisimme hyvin heikosti varustettuja tähän maailmaan. Koko ajan olemme vähällä romahtaa, ja siihen elämä kuluukin.


Pikku-Burman teurastajatar on toki rikostarina, mutta vielä enemmän se on kertomus surusta selviytymisestä. Barbarotti käy monet keskustelut niin itsensä, kuin Meidän Herramme kanssa, vaikka usko ja luottamus hädässä onkin koetuksella. Silti hän uskoo Mariannen vielä tapaavansa. 


Näin syvällistä ja älykästä dekkaria en taatusti ole aiemmin lukenut! Olen hämmentynyt, liikuttunut, kiitollinen tästä matkasta, jonka sain kirjan kanssa tehdä. Ja voi kuinka odotankaan keväällä ilmestyvää Nesserin uutuutta...


Mutta varastoida valoa? Ellen piti ajatuksesta. Siihen sisältyi enemmän kuin Mona luultavasti tarkoitti, sillä ihmisellä oli taipumus varastoida pimeyttä, halusipa tai ei. Vaati voimia lopettaa. Ja säilyttää sen sijaan se mikä oli säilyttämisen arvoista.


***

Kirjasta ovat bloganneet ainakin Mikko, Mummo matkalla ja Roz.



6 kommenttia:

  1. Barbarotti-sarja on minunkin suosikkeja dekkarimaailmassa, siksi kai olenkin venytellyt tuon viimeisen osan kanssa, en ole vielä raskinut sitä lukea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, sinulla on vielä tämä herkku odottamassa, minua taas sarjan alkupuoli :)

      Poista
  2. Kyllä tämä Barbarotti-sarjan päätösosakin monivivahteisuudessaan vahvisti Nesserin olevan genrensä ehdotonta elittiä, joten kevätuutuutta odotellen:) Ja nuo keskustelut: selkeästi lohdullinen dialogi Meidän Herramme kanssa puolestaan oli niin suuressa määrin konstailematonta ja luontevasti pidäkkeetöntä, jotta miltei kateeksi kävi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aamen! Nurinkurisessa järjestyksessä nyt päädyin tätä(kin) sarjaa lukemaan, mutta mikäs siinä, vielä on monta ihanaa Barbarottia odottamassa. Meidän Herramme kuuntelee kyllä, harmi ettei hän ihan niin konkreettisesti vastaa, kuin Barbarottille :)

      Poista
  3. Annika, tiedät, että minä olen ihan kai rakastunut Nesseriin:) Hän auttoi minua kesällä yli pahan. Pidin Barbarottista niin paljon, että vedin koko sarjan yhtä putkea. Taisin postata vain yhdestä eli Sukujuhlat...Van Veeteren ei heti imaissut, mutta aika pian kuitenkin. Nyt olen ihanasti Nesserin koukussa ja siihen jään<3 You too!!!

    ♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, Nesserin kohdalla rakastumisemme taitavat olla yhtä palavaa luokkaa ;) Luen ensin tämän Barbarotti-sarjan, ja keväällähän Carmen Streetkin saa jatkoa. Ihanaaa!

      ♥♥♥

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi! ♥