perjantaina, helmikuuta 16, 2018

Samantha Schweblin; Houreuni



Distancia de rescate 2014, suom. Einari Aaltonen ja Like 2018, 120s.




Olet hämmennyksissäsi, eikä se ole hyväksi tämän tarinan kannalta. Olen normaali poikalapsi.

Tämä ei ole normaalia, David. Täällä on pimeää, ja sinä puhut korvaani. En tiedä, onko tämä edes totta.


Ensin Pihka ja nyt Houreuni. Kylläpä näitä mahtavia, alitajunnan pimeitä luolia koluavia teoksia tänä talvena riittää. Joskin Houreuni on nimensä mukainen teos, se on kirja, joka pitäisi itse kokea. Tämän kaltainen psykologinen ääriromaani puhuttelee lukijaa henkilökohtaisella tasolla. Nyrjähtänyttä, karmivaa, täydellistä.


Silloin kun istuimme Ninan kanssa nurmikolla kanisterien lomassa. Pelastusetäisyys ei toiminut, en nähnyt vaaraa. Ja nyt ruumiissani on jotain muuta, jotain mikä valpastuu tai ehkä hiipuu, jotain terävää ja kirkasta.

Kipu.

Miksen tunne sitä enää?

Se pureutuu vatsaan.


Rauhallisen maalaismaiseman värittää suttuiseksi epämääräinen myrkytystila, joka leviää ruton tavoin niin ihmisiin kuin eläimiin. Kun se iskee, elinajan voi laskea tunneissa. Sekunneissa. Tyttärensä kanssa lomailemaan lähtenyt Amanda on saanut tartunnan, hän on kuolemansairas. Naisen vierellä ei kuitenkaan valvo oma perhe, vaan omituista kyllä, naapurin poika David. Amanda on tuntenut inhon sekaista vetoa Carlaan, tuohon kauniiseen naiseen, joka kertoi hiuskarvat nostattavan tarinan, sehän ei mitenkään voi pitää paikkaansa, vai voiko sittenkin? Voiko äiti kieltää oman lapsensa? Mitä tapahtuu sieluille?

Nyt Amanda toistaa Davidille viimeaikaisia tapahtumia, se on tärkeää, ainoana toiveena kyetä vielä pelastamaan pieni Ninaa. Mutta "pelastusetäisyys" kasvaa, nuora katkeaa...



- Missä Nina on? kysyin sinulta.

Et vastaa.

En tiedä missä Nina on sillä hetkellä, enkä tunne sinua.

- Missä Nina on? tivaan uudestaan kovaan ääneen. Hätäännykseni ei saa sinua pelästymään eikä yllättymään. Näytät väsyneeltä, tylsistyneeltä. Jollei ihossasi olisi valkoisia läikkiä, olisit ihan tavallinen, normaali poika. Niin minä ajattelin.


Argentiinalaissyntyisen Samantha Schweblinin esikoisromaani ei todellakaan ole mitään peruskauraa. Schweblin vetää räjähtävällä ekokatastrofillaan täydet pisteet: kiihkeä, kuumeinen kerronta polttaa kuin itse tauti, sisuksissa muhii aito uhka. Matoja. Niin, missä on Nina?





2 kommenttia:

♥ Kiitos kommentistasi! ♥